Taneli Tikka blogasi hienon tekstin modernista johtajuudesta.
Nostaisin pitkähköstä artikkelista esiin pointin, että yhteisöllinen oppiminen on hyvän johtamisen alueista se vaikein (ja omasta mielestäni tärkein!). Oppimisen edellytysten luominen vaatii mm. arvostusta, luottamusta, innostusta, sekä johtajan keskittymistä ennen kaikkea *tavoitteelliseen vuorovaikutukseen*.
Uskon, että oppiminen on paras pohja epävarmuuden keskellä kukoistamiseen. Tämän onnistunut toteuttaminen ja oppimisen kytkeminen liiketoimintaan ja arkeen ei ole triviaalia. Ehkä siksi oppimiseen isosti panostavia ja mm. Lean Startupia oikeasti soveltavia yrityksiä ei juuri vielä näe?
Oppimisen vaikeus tulee systeemiajattelusta, metataidoista, oppimisen prosesseista, etenkin yhteisöllisessä kontekstissa. Aika monelta jää tekemisen vauhdissa double loop learningit oppikirjoihin ja kauniiksi periaatteiksi. Miten tietoinen yhteisö on tekemisestään koko yhteisön tasolla? Reflektoidaanko omaa tekemstä? Reflektoidaanko omaa reflektointia? Seuraako näistä myös oppimista? Jalostuuko tekeminen niin bisksen, prosessien, tuotteen kuin tiimin tasolla? Osataanko tämä tehdä niin että se on balanssissa tekemisen kanssa? Kehitetäänkö näitä taitoja?
Johtamisen rooli muuttuu, ja tässä kontekstissa se on yhtä vähän ylhäältä alas-johtamista kuin opettaminen modernissa koulussa. Johtaminen on valmentamista, mentorointia, kannattelua, tilan pitämistä. Opettamista?
Kuulostaako “oppiva organisaatio” edelleen 90-luvun HR-hötöltä? Nostaisitko oppimisen strategian kärkeen?