Johto on tukifunktio?!

Jussi Markula

Jussi Markula

7.12.2015

Vanhat ajatusmallit jämähtävät helposti, mutta nyt on aika tuulettaa ja tulkita ne uudelleen.

Organisaatiohierarkia on usein tapana kuvata kolmiona siten, että pomoporras on ylimpänä, työntekijät pahnan pohjimmaisena. Joskus asiakkaat on jätetty ulos koko kuviosta. Ko. organisaatiohierarkia-malli ei kuitenkaan ole otollisin lähtökohta silloin, kun organisaatio haluaa muuttua asiakaslähtöiseksi ja ketteräksi sekä motivoida henkilöstöä ja tiimejä itseohjautuviksi oppiviksi yhteisöiksi.

Johdosta yrityksen tukifunktio

Muutoksen vauhdittamiseksi organisaatiopyramidi kannattaakin järjestää uudelleen. Johto siirretään kolmion alimmalle tasolle samalla, kun asiakas nostetaan pyramidin yläosaan.

arvontuottopyramidi 2
Johto on tukifunktio?! 2

Lähdetään siis pois siitä, joskus vain alitajuisestakin, uskomuksesta, että henkilöstön ydintehtävä on tukea johtoa ja johdon tavoitteita. Sen sijaan ymmärretään, että  johdon keskeinen tehtävä on tukea asiakaskeskeistä liiketoimintaa ja asiakasarvon tuottamista mm. tukemalla henkilöstön itseorganisoitumista, jolloin kaikki ottavat vastuuta liiketoiminnan kehittämisestä ja asiakkaista.

Johdosta tulee tukifunktio, jonka tehtävä on mahdollistaa asiakasarvon tuottaminen pyramidin ylemmille portaille. Myös IT, HR, viestintä ja muut tukifunktiot, samoin kuin prosessit, strategia ja visio ovat asioita, joiden tehtävä on mahdollistaa paremman asiakasarvon tuottaminen. Luonnollisesti myös henkilökunta on olemassa asiakasta varten. Voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta katse peiliin! Kuinka asiakaslähtöistä teidän toimintanne on?

Syntyy positiivinen kierre

Pyramidin uudelleen järjestelyn tuloksena organisaation olemassaololle ja työlle syntyy yrityksen liiketoiminnallista tavoitetta laajempi tarkoitus (purpose), joka antaa tekemiselle fokuksen, motivoi työntekijöitä ja houkuttelee uusia osaajia.

Uudelleenjärjestetty pyramidi kuvaa niitä edellytyksiä, joista syntyy motivoitunut henkilöstö, innovatiivinen kulttuuri ja entistä tyytyväisemmät asiakkaat. Loppuviimeksi arvoa syntyy tietenkin pyramidin huipulla olevalle yhteiskunnalle. Muodostuu ekosysteemi ja symbioosi, joka hyödyntää lopulta kaikkia pyramidin kerroksia.

Olisiko teillä aika muuttaa ajattelua ja toimintatapoja?

Lisää aiheesta:

Emergent Leadership Topples the Pyramid by Jesse Lyn Stoner
Shifting the meaning of hierarchy to community by Dion Hinchcliffe

#
$
Teal haastaa itseohjautuvuuden

Teal haastaa itseohjautuvuuden

Itseohjautuvuus on työelämäkeskustelun keskiössä. Mutta mistä me oikein puhumme, kun puhumme itseohjautuvuudesta? Itseohjautuvuus käsitetään eri...

read more
Teal Organizations

Teal Organizations

Teal organizations are challenging everything we know about organizations. It pushes the boundary of the known organizational and management models....

read more
Mitä tarkoittaa Teal?

Mitä tarkoittaa Teal?

Photo credit: Freunde von Freunden - Robert Rieger Organisaatiot eivät ole vain työpaikkoja. Organisaatiot, kuten ihmisetkin, käyvät läpi erilaisia...

read more
Johtaminen on rikki

Johtaminen on rikki

Millaista johtamista tarvitaan itseohjautuvassa organisaatiossa? Tätä kysymystä on käsitelty mm. kirjassa "Re-Inventing Organizations". Kirja on...

read more
Promindan Teal-webinaari

Promindan Teal-webinaari

Anu Rautanen ja Topi Jokinen esittävät konkreettisen tarinan avulla mitä on Teal ja sen läpimurrot perustuen Frederic Laloux:n Reinventing...

read more
Onko sinulla oikea kysymys?

Onko sinulla oikea kysymys?

Työ on merkityksellisten asioiden tekemistä merkityksellisten ihmisten kanssa merkityksellisellä tavalla. Ja se tekee myös vuorovaikutuksesta merkityksellistä.

read more
Teal-materiaalia

Teal-materiaalia

Yhä useampi alkaa kiinnostua sielukkaiden Teal-organisaatioiden toiminnasta. Olemme keränneet tälle sivulle lähteitä aiheeseen perehtymiseksi....

read more
Haasta tiimityötaitosi!

Haasta tiimityötaitosi!

Ryhmätyötunnit ovat tuttuja kouluajoilta, mutta työelämässä puhumme tiimityöstä. Sanakirjan mukaan tiimityö on synonyymi sanalle ryhmätyö....

read more
Avokonttorikokeilu

Avokonttorikokeilu

Loputon väittely avokonttorin hyödyistä ja haitoista on usein kaikista huonoin vaihtoehto. Sen sijaan kannattaa tehdä avokonttorikokeilu. Tässä...

read more
Onko teilläkin maaginen flow?

Onko teilläkin maaginen flow?

Aion vielä jonain päivänä tehdä itselleni kalenterin, johon laitan tähden jokaiselle päivälle kun olen ollut innostunut. Ja koska etenkin työssä...

read more
Sote-utopia

Sote-utopia

Suomessa päätettiin tehdä Sote-uudistus ikäänkuin sisältä käsin ja yhdessä sen sijaan, että sen tekee ns “joku muu” organisaatiorakenteita ja...

read more
Hallitus framille

Hallitus framille

Johto odottaa työntekijöiltä oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä ja itsensä likoon laittamista. Arki on usein jotain ihan muuta, vaikka kuinka...

read more
Fail Fast – kupla

Fail Fast – kupla

Suomalainen yrittäjä ei osaa eikä uskalla epäonnistua? Kun tapaa sekä startup-yrittäjiä että jo vakiintuneiden yritysten toimitusjohtajia, huomaa...

read more