Vieraskynä: Ketterää vai jotain muuta myyntiä?

Buenos dias. Sehän tarkoittaa loistavaa päivää espanjaksi. Olen viime aikoina miettinyt kovasti sitä tekisinkö itse ketterää myyntiä, vai pysyttelisinkö suosiolla sen toisen myynnin parissa.

Mitä se ketteryys myynnissä on, ketä se koskettaa, ja mitä minun pitäisi tietää tästä. Onko jotain konkreettista, jolla omaa myynnillisyyttä voisi helpottaa?

IMG_3830

Toivottavasti päiväsi on lähtenyt hyvin käyntiin? Ihan ensimmäiseksi ota hyvä asento ja hengitä pari kertaa syvään. Otan itse kupin höyryävän kuumaa tummaa 100% arabicaa. Ota sinäkin jotain. Puhutaan hetki näistä jutuista kahvin äärellä.

Ketterät tumput

Ketteryydessä on pohjimmiltaan kyse kokeilemisesta ja oppimisesta. Lean, agile, scrum ja niin edelleen. Epäilemättä tuttuja termejä sinulle. Avaan tätä silti hieman.

Ketteryys on nopeutta. Ketteryys on reaktiokykyä. Ketteryyttä on kyky toimia tehokkaasti oikeiden asioiden kanssa. Ketterä pystyy tekemään enemmän, paremmin ja tehokkaammin oikeampia asioita. Ketteryydessä tärkeintä on nopean oppimisen taito, kyky oppia virheistä ja onnistumisista. Mitä ketterämmäksi tule sen vähemmän tarvitsee oppia.

Yksi projekti opettaa muita projekteja. Yksilötason oppimisesta matriisin oppimiseen. Suoritusta ei voida kopioida. Tulokset tulevat kaikilta. Oppimista opitaan. Kilpailuetu. Huh?

Tärkein hommasi

Oletko vielä mukana? Tuntuuko ajatus myynnistä ja myymisestä sinusta vieraalta ja jopa vastenmieliseltä?

Darren Hardy kirjoittaa marraskuussa julkaistavassa kirjassaan “Sinä myyt. Koko päivän. Joka päivä. Myynti on jatkossa ainoa asia, joka antaa sinulle momenttia ja kyvykkyyttä selvitä edessä häämöttävistä ylä- ja alamäistä.”

Uskotko, että olen samaa mieltä Darrenin kanssa? Olen.

Jokainen myy jotain

Puhutko joskus ideoista, innovaatioista, tai strategiasta? Joudutko joskus kertomaan muille asioita, joita joudut perustelemaan? Niinpä niin. Sinä myyt omaa näkemystäsi ja osaamistasi. Jokaisessa organisaatiossa, vuoden jokaisena päivänä, jokainen myy jotain. Myös sinä. Näin se on.

Ole huoleti. En kerro tätä kenellekään. Tämä jää meidän väliseksemme.

Jotenkin tuntuu siltä, että juttuni taas rönsyilevät hieman turhan kauas. Itseäni ärsyttää lukea juttuja, joissa ei vastata herätettyihin kysymyksiin. Samaten minua ärsyttää se, jos jutuista ei jää mitään konkreettista ja käyttöönotettavaa käteen. Yritän nyt päästä takaisin punaiselle langalle. Okei?

Ketterää myyntiä

Muistatko otsikon kysymyksen. Kumpaa sinä mieluummin tekisit, ketterää vai jotain muuta myyntiä? Mitä vastasit? Anna kun arvaan. Ketterää myyntiä. Niin minäkin. Ketterässä myynnissä onnistumisista ja epäonnistumisista opitaan nopeasti. Tietoa jaetaan avoimesti ja välittömästi kaikille halukkaille. Muutokset näkyvät tekemisessä.

Muutosten ei tarvitse olla isoja ollakseen vaikuttavia. Vaikutukset näkyvät viivan alla.

Anna kun arvaan yhden asian. Sinä et tykkää soittaa uusille tai vanhoille kontakteille myydäksesi ratkaisuanne, tai palveluitanne? Mielestäsi soittaminen on silti hyvä keino saada tapaamisia ja asiakastapaamiset ovat ainoa keino myydä juttuanne? Keksit silti mieluummin itsellesi jotain muuta tekemistä soittamisen sijaan? Et pidä puhelimessa myymisestä?

Konkreettisesti ketterämpää

Haluan lohduttaa sinua hieman. Et ole yksin tämän ongelmasi kanssa. Tämä on satojen tuhansien asiantuntijoiden ongelma. Kerron sinulle vinkin, joka voi auttaa sinua tulevaisuudessa. Olisitko avoin helpommalle vaihtoehdolle? Oletko valmis näkökulman vaihtamiseen?

Soittosi tarkoitus on sopia tapaaminen. Et soita myydäksesi. Soitat sopiaksesi tapaamisen.

Lue tämä muutamaan kertaan. Seuraavan kerran kun soitat jollekin sinun tarvitsee vain sopia tapaaminen. Helpottaako? Tässä vielä lankaa soittojasi tukemaan:

Hymyile. Kerrot kuka olet ja mistä soitat. Kuuntele. Kysy soititko hyvään aikaan. Kuuntele. Sano haluavasi tavata ja kerro mistä asiasta haluaisit keskustella. Kuuntele. Katsot kalenteristasi pari vaihtoehtoa ja ehdotat niitä. Kuuntele. Kiität ja toivotat aurinkoista viikonjatkoa. 

Kokeile toisen kerran. Onnistuiko? Mitä opit? Kerro heräsikö sinulle jotain ajatuksia? Laita kommenttia alle ja kerro mitä mietit. Loistavaa syksyä :).

Aurinkoisin terveisin ,

Sunny regards from Finland,

Pasi

Be Agile and Lean

Lean transformaatio – ketterästi Leaniksi

Lean kuulostaa joltain hyvältä, intuitiivisesti tavoiteltavalta asialta. Vaan mitä se edes tarkoittaa? Viime kädessä Lean tarkoittaa: maksimoi arvo ja minimoi hukka.

Mikä tästä maalaisjärkeen kolahtavasta asiasta sitten tekee niin vaikeaa? Vaikeaa on sen kokonaisvaltaisuus. Onnistunut Lean toiminta vaatii kykyä soveltaa asiaa niin syvimmissä uskomuksissa kuin käytännön arjen toiminnassa.

Lean on kovassa nosteessa ja sitä lähestytään hyvin monesta kulmasta. On Lean-ajattelua, perinteistä tuotantoprosessin- ja arvovirtojen hiomista, toimialakohtaisia sovelluksia, Lean Startup-mallia, Kanbania, itseorganisoituvuutta, ihmislähtöisyyttä jne. Tarvitseeko todella sisäistää nämä kaikki? Tarvitsee.

Onneksi tämän voi tehdä helposti omaksumalla alussa esittämäni kiteytyksen (maksimoi arvo, minimoi hukka) myös itse Lean transformaatioon. Muutosprojektit tuottavat itsessään valtavasti hukkaa, jolla on muuten suomenkieleen mainiosti sopiva Lean-termi, Muda. Muutosprojektin aloittamisen suunnittelusta päättäminen ei ole Leania. Innokkaan alun jälkeen lässähtänyt projekti ei ole Leania. Varastoon asioiden opiskelu on Mudaa. Vesiputousprojektit tuottavat valtavasti Mudaa. Miksi suunnitella, jahkailla, kun voi tehdä?

Ota siis yksittäisiä askelia kohti pysyvää muutosta. Kokeile jotain pienesti. Katso tulosten suhteen totuutta silmiin, jalosta oppimaasi ja jatka eteenpäin. Yritä, epäonnistu ja onnistu. Opettele oppimaan. Tärkeintä on maksimoida oppimissyklin nopeus ja sen kautta tuotettava arvo sekä minimoida koko prosessissa tapahtuva hukka. Helppoa ja hauskaa.

Jatkan tästä myöhemmissä blogauksissa, stay tuned!